Mitä lain kirjain sanoo raha- ja uhkapelaamisesta muualla Euroopassa, meidän rakkaan Suomemme ulkopuolella? Norjassa ja Ruotsissa on käytössä melko samanlainen malli kuin meilläkin, mutta esimerkiksi Tanska on vuodesta 2012 lähtien myynyt lisenssejä muillekin kuin kansalliselle Danske Spil -yhtiölle. Eli yhdessä Pohjoismaassa maan hallitus on jo myöntänyt tosiasian ja päättänyt kääriä rahaa sieltä missä sitä tarjolla on. Tosin edelleen Danske Spilillä on noin 60 %:n suuruinen osuus markkinoista, mutta vuosikymmenten monopolin jälkeen se tuskin lienee mikään ihme!

Mitenkäs Saksanmaalla? Alles klar?

Saksa sääti 2008 lain, joka kielsi lähes kaiken netissä tapahtuvan rahapelaamisen. Euroopan komissio ei tästä kuitenkaan pahemmin pitänyt, ja määräsikin vuonna 2010 Saksan kumoamaan uuden lainsäädäntönsä. Schleswig-Holsteinin pohjoinen osavaltio – yksi Saksan pienimmistä – on kuitenkin tähän mennessä ainoa, joka on uuden lainsäädännön saanut aikaiseksi. Netticasinot voivat tehdä lisenssihakemuksia tähän osavaltioon, maan muut osavaltiot painivat vielä lakiensa kanssa.

Ranska? Oui, oui monsieur.

Rahapelaaminen netissä on ollut laillista jo vuodesta 2010 lähtien. Markkinat avautuivat juuri ennen kyseisen vuoden jalkapallon MM-kisojen alla, joten uusia pelitilejä avattiin huikeaa tahtia – ensimmäisen kuukauden aikana 1,2 miljoonaa. Rahallisesti pelejä pelattiin 83 miljoonan euron edestä. Voisi sanoa, että padot aukesivat. Koko Ranskassa on yhteiset markkinat, sillä Ranska on tasavalta – ei omia lainsäädäntöjään laativien osavaltioiden liittovaltio, kuten vaikkapa naapurimaa Saksa. Siksi Ranskan PMU- ja FDJ-operaattoreiden myöntämät pelilisenssitkin ovat koko maan laajuisia. Lisenssit on jaettu kolmeen kategoriaan: urheiluvedonlyönnille, hevosurheilulle ja pokerille on omat lisenssinsä. Lisenssijärjestelmän on kritisoitu olevan tällä hetkellä liian rajoittunut.

Yhdistynyt kuningaskunta – Oh my golly gosh!

Rahapelaamista briteissä valvoo Gambling Comission -niminen valtiollinen taho. Tämä taho hoitaa lisenssien myöntämisen, ja netticasinoilla pelaaminen on sumuisilla saarilla täysin laillista. Toki moni brittipelaaja päätyy myös pelaamaan netticasinoilla, joilla ei ole brittiläistä lisenssiä. Suurin osa netistä löytyvistä casinosivustoista kuitenkin toimii myös englanniksi, eikä netissä voi olla törmäämättä näiden sivustojen englanninkieliseen mainontaan. Silloin nämä sivustot eivät tietenkään yksinomaisesti väitä suuntaavansa mainontaa johonkin tiettyyn englanninkieliseen maahaan – esimerkiksi Yhdysvalloissahan on erittäin rajoittava lainsäädäntö.

Euroopan pikkumaat pomppaavat esiin

Sellaiset maat ja alueet kuin Malta, Gibraltar, Mansaari ja Alderneyn saari tulevat usein eteen netin casino- ja vedonlyöntisivustoilla surfatessa. Esimerkiksi reilun 400 000 asukkaan Maltan tasavaltaan keskelle Välimerta on keskittynyt melkoinen määrä ns. iGaming-alan yrityksiä ja työntekijöitä. Maltan hallitus on ottanut hyvin liberaalin linjan mitä tulee netissä pelattaviin rahapeleihin. Pienessä maassa pelisektori on nykyään noussut jo toiseksi tärkeimmäksi tulonlähteeksi kansantaloudelle heti matkailun jälkeen. Pieni Gibraltar on osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa myös osa Euroopan unionia, mutta sillä on autonomisena alueena myös oma lainsäädännöllinen asemansa. Osana EU:ta Malta ja Gibraltar hyötyvät EU:n (ja ETA:n) vapaakaupasta. Niillä toimivat kasinot voivat nimittäin tarjota eurooppalaisille pelaajilleen yhden merkittävän edun – voitoista ei tarvitse maksaa veroja. Vaikka Mansaari kuuluukin Iso-Britanniaan, ei se kuitenkaan kuulu Euroopan Unioniin. Siksi sieltä lisensoidut kasinot velvoittavat voittojen suhteen pelaajan periaatteessa verovelvolliseksi.

Lisäksi kokemus osoittaa, että Euroopan alueella toimivilla kasinoilla ei juuri ole ongelmia toimintansa vakauden tai kyseenalaisuuden suhteen. Vaikkapa Maltan MGA-viranomaisen lisenssi on tae siitä, ettei pelaajaa olla viemässä kuin pässiä narussa, ja että hänen rahansa ovat turvassa!