Neteller nostotapana

Eräs suosituimmista – ehkä jopa suosituin – netticasinoiden talletus- ja nostotapa on Neteller. Se tarjoaa käyttäjilleen ennen kaikkea nopeutta ja turvallisen tavan käsitellä rahaa elektronisesti. Sen toimintaa säätelee brittiläinen Financial Services Authority (FSA ), joten sillä on takanaan myös ihan virallinen, tunnustettu taho. Netellerin suosion takana on monta tekijää – edellä mainittujen nopeuden ja turvallisuuden lisäksi myös se, että se on useimmiten käyttäjälleen maksuton. Se on myös käyttäjien ulottuvilla miltei ympäri maailman. Netellerin juuret ulottuvat jopa vuoteen 1999 asti, joten sille on ehtinyt kertyä melkoisesti kokemusta maksuliikenteen hoitamisesta. Kyse ei siis tosiaan ole mistään ”päiväperhosesta”, joka olisi vain putkahtanut markkinoille kokeilemaan onneaan. Alun perin yritys toimi ja piti päämajaansa Kanadassa, mutta on sittemmin vuonna 2004 muuttanut Mansaarille. Sen taustalla on Optimal Payments PLC -yhtiö.

Nostot Netellerillä – edut ja haitat

Netellerin kohdalla puhutaan siis niin sanotusta sähköisestä / elektronisesta lompakosta (e-wallet). Se on siis tavallaan tili, jolta ja jolle voi siirtää rahaa netissä. Se ei varsinaisesti ole pankki eikä myönnä luottoa asiakkailleen, mutta käytännössä FSA valvoo sitä samoin tiukoin kriteerein kuin pankkeja valvotaan. Elektroniselta lompakolta raha siirtyy molempiin suuntiin (casinolta ja casinolle) välittömästi tai korkeintaan muutaman minuutin viiveellä. Nopeutta arvostavalle pelaajalle Neteller on kiistatta yksi parhaista vaihtoehdoista liikuttaa rahaa. Myös Neteller-tilin avaaminen on hyvin nopea prosessi – omalla kohdallani koko hommaan ei mennyt kuin sellaiset viitisen minuuttia. Monelle tuttu palvelu on PayPal – se toimiikin periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin Neteller. PayPal ei vain monien rajoitustensa takia ole netin casinoilla läheskään niin suosittu palvelu.

Toki sinun pitää kyetä saamaan rahaa Neteller-tilillesi ennen kuin voit sitä käyttää. MasterCard ja Visa maailman suosituimpina sähköisinä maksuvälineinä luonnollisesti kuuluvat keinovalikoimaan, kun katsotaan miten rahoitat Neteller-tiliäsi. Perinteinen tilisiirto on myös yksi tapa, ja se on täysin ilmainen – Neteller ei peri tilisiirrolla tehtävistä siirroista tai kotiutuksista minkäänlaisia ylimääräisiä maksuja. Toki tilisiirtojen haittapuolena on aina muutaman pankkipäivän kestävä viive rahojen liikkumisessa, mutta siksipä kannattaakin siirtää Neteller-tilille kerralla hieman suurempi summa.

Neteller ei ole missään nimessä kytketty ainoastaan netticasinoihin. Alunperin se kylläkin syntyi nimenomaan tähän tarkoitukseen, mutta Neteller on sittemmin tietoisesti lähtenyt laajentamaan valikoimaansa myös netticasinoiden ulkopuolelle. Aivan kuten PayPalilla, voit vastaanottaa Netellerillä maksuja myös kolmansilta osapuolilta. Toisaalta, netticasinoiden ulkopuolella Neteller ei ole vielä läheskään niin tunnettu tapa rahan siirtämiseen. Tässä kuitenkin näkyy selkeää edistymistä, ja tulevaisuudessa Neteller tulee varmastikin olemaan paljon nykyistä tunnetumpi.

Nostaaksesi rahaa Neteller-tililtä omalle pankkitilillesi, tulee sinun tunnistautua käyttäjänä. Tämä tehdään tavalliseen tapaan – sinun tulee lähettää Netellerille skannattu kuva voimassaolevasta henkilöllisyystodistuksestasi. Neteller sallii myös käyttäjien tekevän nostoja ja talletuksia eri valuutoilla kuin mitä Neteller-tili pitää sisällään. Tästä toki peritään muutaman prosentin suuruinen maksu, mutta palvelu voi toisinaan olla eksoottisemmilla netticasinoilla pelaaville hyvin käyttökelpoinen lisä. Lisäksi moni netticasino tarjoaa erilaisia bonuksia Netelleriä käyttäville pelaajilleen. Yksi hyvä syy lisää käyttää tätä palvelua, siis.

Lisäksi Netellerin käyttämisen puolesta puhuu se fakta, että aivan ehdoton enemmistö netin casinoista käyttää ja hyväksyy Netellerin niin talletus- kuin nostotapanakin. Harvassa tosiaan ovat netticasinot, jotka eivät tukisi Netelleriä. Se on kiistatta yksi parhaista, jollei paras tapa rahansiirtoon jokaiselle casinopelurille!

Lisätietoa netticasinoiden rahaliikenteestä: