Raha-automaattiyhdistyksen videopokeriautomaattien myötä suomalaisille tutuimmiksi videopokerin erilaisiksi tyypeiksi ovat varmasti muodostuneet jokeripokeri sekä kakkospokeri. Nimensä mukaisesti on jokeripokerissa mukana jokeri – yksi tai jopa useampia, yleensä kuitenkin korkeintaan kaksi. Kuten pokerin tavallisimmissa varianteissa, jaetaan myös jokeripokerissa aluksi viisi korttia, jotka pelaaja voi sitten vaihtaa kerran tai vaikka pitää kaikki niin halutessaan. ”Deuces wild”-, eli kakkospokerissa kakkoset ovat ns. ”villejä” kortteja, eli toimivat jokerin tavoin. Koska kakkosia on korttipakassa sen neljä kappaletta, on kakkospokeri pelaajan kannalta tavallisesti palkitsevampi kuin jokeripokeri.

Entä tavallisista poikkeavat pelityypit?

Jo mainituista jokeripokerista ja kakkospokerista on olemassa niin sanottu ”multi hand” -variaatio, jossa pelataan usealla eri kädellä samaan aikaan – itse asiassa jopa sadalla! Tällaiset pelit vaativat tietysti pelaajalta aika suurta tarkkaavaisuutta ja vievät ”tavallista” yhden käden pokeria enemmän aikaa, mikäli niitä aikoo pelata huolellisesti. Multi hand ei ole paras mahdollinen pelityyppi aivan aloittelijalle, näin yleensä ajatellaan. Täytyy kyllä olla samaa mieltä.

Ns. ”level up” -videopokerissa edetään – jos edetään – ykköstasolta nelostasolle, mutta kädet pelataan ihan perinteisen videopokerin säännöin. Voitokkaalla kädellä voi edetä ykköstasolta kakkoselle, kakkoselta kolmoselle ja lopuksi kolmoselta viimeiselle, eli nelostasolle. Tällä tasolla alkuperäiseltä ykköstason voittotasolta voitettavat summat ovat nousseet jo kahdeksankertaisiksi! Pelin voi toki keskeyttää ja voitot nostaa millä tahansa tasolla, ns. päätyyn asti ei tarvitse mennä.

Jacks or better

Kakkos- ja jokeripokerin ohella yleisin videopokerin tyyppi on ”jacks or better” – suoraan suomennettuna siis ”jätkät tai parempi”. Se on hyvin simppeli – voittoja voi alkaa napsia jätkäparilla tai sitä paremmilla käsillä. Villejä kortteja ei jacks or betterissä ole – palautusprosentti on kuitenkin netin kasinoilta löytyvien videopokerien parhaita yleisesti ottaen.

Yleisesti videopokerista

Videopokeri on kuulunut nettikasinoiden suosituimpiin pelimuotoihin niiden koko parikymmenvuotisen historian ajan. Myös perinteisillä kasinoilla se on aina ollut ahkeraan pelattu. Siinä yhdistyy tavallaan hedelmäpelien helppous ja pokerin eleganssi. Siinä missä kokeneimmat kasinoketut katsovat hedelmäpelien pelaajia usein vähän pitkin nenänvartta, ei videopokerilla ole tällaista mainetta. Päin vastoin, myös ns. vakavat pelaajat saattavat toisinaan pelata videopokeria – kovat palautusprosentit ovat yksi osatekijä tässä. Olet toki aina tervetullut kokeilemaan videopokerin eri lajeja ilmaispeleissä. Tätä kautta saat vähän tuntumaa tarjontaan, ja pääset helpommin alkuun kun on tullut aika pelata ihan ihka oikealla rahalla!