Antigua ja Barbudan pelilisenssit

Jo pelkkä Antiguan ja Barbudan nimen mainitseminen tuo sydänalaan valoa ja lämpöä. Liekö maailmassa toista maata, joka herättäisi yhtä miellyttäviä ajatuksia? No, ehkä jokunen. Mutta varmasti Liettua tai Uzbekistan eivät herätä aivan niin mukavia mielikuvia. Kyseessähän on melko piskuinen saarivaltio keskellä Karibianmerta. Asukasmäärällä tai pinta-alalla ei maa ole pilattu – sen kamaralla tallaa vakituisesti vain hieman yli 90 000 ihmistä. Vaivoin enemmän kuin vaikkapa Porin kaupungissa. Pinta-alaa on saarille kertynyt 442 neliökilometriä, eli aavistuksen vähemmän kuin vaikkapa Andorran kääpiövaltiolla. Puhutaan tosiaan saarista monikossa, sillä saarivaltio koostuu kolmesta pääsaaresta: nimensä mukaisesti Antiguan ja Barbudan saarista, mutta myös Redondan saaresta. Suurin näistä on asukasmäärältään ja myös pinta-alaltaan Antigua. Redonda on pienin ja itseasiassa vailla vakituista asutusta. Pääkaupunki St. John’s sijaitsee juurikin Antiguan saarella. Maa on tunnettu myös myöntämistään lisensseistä netticasinoille.

Se maantiedosta. Miksi Antigua ja Barbuda esiintyy tällä sivustolla? Mitä tekemistä sillä on netticasinoiden kanssa? Paljonkin – se nimittäin on monen netticasinon kotipaikka. Jo 1980-luvun loppupuolella valtio alkoi tuoreen lainsäädäntönsä puolesta vetää maahan pankki- ja finanssialan toimijoita. Entisenä Ison-Britannian siirtomaana saarilla on käytössä brittiläiseen järjestelmään pohjautuva lainsäädäntö. Tämän ja demokraattisten periaatteiden lisäksi maa kykenee tarjoamaan paitsi verrattaen korkean elintason ja modernin infrastruktuurin, myös erittäin ystävällisen bisneskulttuurin. Uuden offshore-yrityksen perustaminen hoituu tavallisesti alle vuorokaudessa.

Jotta yhtiö voi hakea pelilisenssiä Antigua ja Barbudalta, tulee sen pelkän hakemuksen lisäksi maksaa hakemusmaksuna 15 000 Yhdysvaltain dollaria. Tätä maksua ei palauteta, myönnetäänpä lisenssi tai ei. Lisäksi vuoden mittainen lisenssi voi monitorointimaksuineen nousta reilusti yli 100 000 dollarin hintaiseksi, mutta moni iGaming-firma on nähnyt saarivaltion lisenssin silti tämän summan arvoiseksi. Varsinaisesti veroluontoisia maksuja ei Antigua ja Barbuda kansainvälisille yrityksille aseta.

Tiivistäen: Antiguan ja Barbudan hallitus tukee iGaming-alan yritystoimintaa, ala ei joudu kamppailemaan rajoitusten kanssa ja maan lisenssi on laajalti tunnustettu niin muiden iGaming-yritysten kuin pelaajayhteisönkin keskuudessa. Maahan oli muuten ylipäätään ensimmäinen maa koko maailmassa, joka laati netissä tapahtuvaa rahapelaamista varten oman lainsäädännön – tämä tapahtui jo armon vuonna 1994, eli ennen kuin moni meistä oli edes käyttänyt internetiä. Osa lukijoista ei varmaankaan ollut edes syntynyt vielä tuolloin.

Antigua ja Barbuda on toki myös Brittiläisen kansainyhteisön jäsen, kuten lähes kaikki muutkin entiset Ison-Britannian siirtomaat. Tämän ansiosta sen lisensoimat netticasinot ja vedonlyöntisivustot ovat saaneet ns. ”white-listed” -statuksen, eli ne voivat markkinoida palvelujaan ja toimia vapaasti Ison-Britannian markkinoilla.

Antiguan ja Barbudan alueen netticasinot

Vaikka kansainvälisellä mittapuulla Antiguan ja Barbudan pelilisenssillä onkin erittäin hyvä maine, ei kuitenkaan suomalainen Pertti Peruspelaaja kovin usein rahojaan pistä kyseisen valtion lisenssillä toimiville casinoille. Tämä tietysti siitä yksinkertaisesta syystä, että näillä casinoilla mahdolliset voitot ovat Suomessa veronalaista tuloa. Kun tarjolla on niin monia ETA-alueella toimivia laadukkaita netticasinoita, ei ole nähdäkseni mitään varsinaista syytä pelata esimerkiksi Antiguan ja Barbudan alaisella lisenssillä toimivalla casinolla. Mitään laillista estettä tähän siis ei ole, mutta ajattelen tässä nyt ihan puhtaasti kannattavuuden kantilta. Ja tietenkin voi olla, ettet sinä, arvoisa lukija, edes asu Suomessa tai muussakaan ETA-alueen maassa. Jos näin on asian laita, ei ole mitään syytä jättää pelaamatta esittelemämme saarivaltion lisensoimilla netticasinoilla!